TRE Finland | Sarianne Vaarula: TRE traumapsykoterapian tukena

07 huhti Sarianne Vaarula: TRE traumapsykoterapian tukena

Posted at 14:13h in Yleinen by Mari 0 Comments

2 Likes

Sarianne Vaarula
TRE-ohjaajakoulutuksen lopputyö
31.8.2019

TRE traumapsykoterapian tukena

Johdanto

Keho ja mieli ovat erottamattomasti yhteydessä toisiinsa (Berceli, 2008, 32). Jo Freud (1923/1951) tiesi, että psykologinen minä on ennen kaikkea kehollinen minä (Kristmannsdóttir, 2012, 322). Siksi onkin hämmentävää, että terapia on perinteisesti ollut pelkkää puheterapiaa. Monissa psykoterapiasuuntauksissa keskitytään edelleenkin psykologisen minän alueelle sanallisen vuorovaikutuksen avulla, ja keho ja keho-oireet sivuutetaan (s. 334, 337). Uusi tutkimustieto on kuitenkin tuonut esiin traumatisoitumisen kehollisen puolen, ja kehollisia menetelmiä on tullut puheterapian rinnalle (Berceli, 2008, 41; van der Kolk, 2014, 2). Kristmannsdóttir (2012, 333) toteaakin, että ihmisen on usein mahdollista rakentua kokonaiseksi vasta silloin, kun keho otetaan prosessiin mukaan.

David Berceli (2008, 205) kehitti TRE®:n (Tension, Stress & Trauma Release Exercises) käytettäväksi erityisesti katastrofialueilla auttamaan suuria joukkoja traumatisoituneita ihmisiä. Taustalla oli ajatus siitä, että näin saisivat apua myös ne, joilla ei ole mahdollisuutta terapiaan. TRE®-venytysten avulla käynnistetään ihmiselle luontainen – mutta usein unohduksissa ollut – tärinä, joka purkaa stressin ja traumojen aiheuttamaa kroonista jännitystä ja ylivireyttä kehosta (Berceli 2008, 129).

Tässä esseessä tarkastelen aluksi traumatisoitumisen kehollisuutta ja TRE®:tä. Pohdin perusteita TRE®:n käyttämiselle psykoterapiaprosessin tukena. Aiheesta on olemassa ammattilaisten käytännön kokemuksia, mutta sitä ei ole vielä tutkittu. Siksi käytän pohdinnassani myös yleisemmin kehol- lisuuden ja terapian suhdetta tarkastelevia lähteitä. Koska opiskelen traumapsykoterapeutiksi, tarkas- telen TRE®:tä erityisesti osana traumapsykoterapiaprosessia. Lopuksi pohdin myös TRE®:n vah- vuuksia ja heikkouksia, sekä sen merkitystä itselleni tulevana traumapsykoterapeuttina.

Traumatisoitumisen kehollisuus ja TRE®

Traumatisoitumisessa ei ole kyse vain mielen haavoittumisesta. Riippumatta trauman tyypistä – olipa kyse mieltä tai kehoa uhkaavasta tapahtumasta – kehomme reagoi siihen vetäytymällä ja käpertymällä (Berceli, 2008, 11). Van der Kolkin (2014, 2) mukaan se aiheuttaa fysiologisia muutoksia esimerkiksi aivojen hälytyssysteemissä. Myös Punkasen (2015, 172, 183) mukaan traumatisoitumisen seuraukset ovat fysiologisia: ne näkyvät autonomisen hermoston säätelyn ongelmina. Traumatisoituneelle on tyypillistä olla joko yli- tai alivireystilassa (Ogden, Minton & Pain, 2009, 27).

Bercelin (2008, 77) mukaan traumatisoituminen tapahtuu tilanteissa, jotka ovat niin ylivoimaisia, että jähmetymme. Jos jähmettymistä ei pystytä purkamaan, joustavuutemme ja selviytymisemme elämän tulevissa haasteissa vähenee. Levine (1997) puolestaan toteaa, että trauma elää ihmisen hermostossa jälkinä taistele ja pakene -tilanteista, joita ei ole ollut tapahtumahetkellä mahdollista saattaa loppuun asti. Levine kuvailee myös, miten täriseminen voi vapauttaa kehon energiasta, joka on jäänyt jumiin traumatisoitumisen yhteydessä. TRE®-tärinän avulla keho voi viedä kesken jääneen reaktion loppuun asti, jolloin keho voi rentoutua ja luopua kontrollista (Berceli, 2008, 52). Näin avautuu mahdollisuus asian työstämiseen myös muilla tasoilla.

Van der Kolk (2014, 3) toteaa, että traumoja tai niiden oireita voidaan parantaa tai lievittää kolmen eri lähestymistavan avulla: puheterapian, lääkityksen ja korjaavien kehollisten kokemusten kautta. Lääkkeillä voidaan hoitaa vain oireita. Useimmiten traumojen paranemiseen tarvitaan näiden keinojen yhdistelmää. Berceli (2008, 21,41) toteaa myös, että traumojen paranemisessa tulee ottaa huomioon sekä mieli, henki että keho. Puheterapia lähestyy traumaa “ylhäältä alaspäin”, eli pyrkii kognition kautta vaikuttamaan myös kehollisiin oireisiin. Ogden ym. (2009, 22-25) toteavat, että vaikka näin voidaankin oppia hillitsemään trauman oireita, trauma ei kuitenkaan katoa. Pelkkä kehollinen lähestymistapa ei myöskään ole vastaus. Lopulliseen paranemiseen tarvitaan työstämistä kolmella eri tasolla: kognitiivisella, emotionaalisella ja sensomotorisella tasolla.

Koska traumassa on kyseessä kehollisesta prosessista, joka on jäänyt kesken, on tärkeää, että mukana on myös keino, jolla päästään kosketuksiin kehon kanssa. TRE® on yksi tapa siihen. TRE®-harjoitukseen kuuluu myös olennaisena osana kokemuksen sanoittaminen (Rytilä, 2018). Kristmannsdóttir (2012, 329, 334) toteaa Gendliin (1996) pohjautuen, että vasta kun opimme kokemaan kehollisesti ja sanallistamaan kokemaamme, voimme kokea minän mielen tasolla. Kokemisen jakaminen ja jatkuvuus eri minätiloissa saattaa vaatia siirtymisiä abstraktin, kielellisen ja toisaalta konkreettisen ja kehollisen tason välissä. Sanallinen pohdinta edellyttää kykyä pitää representaatioita – eli ajatuksia todellisista kohteista – mielessä. Kehollisella tasolla voidaan huomio kiinnittää kehon tuntemuksiin tai liikkeisiin, mikä taas luo pohjaa uusien representaatioiden syntymiselle. TRE®:ssä keskitytään nimenomaan kehon tuntemuksiin, läsnäoloon tässä ja nyt, turvallisesti ja tuntemuksia arvottamatta (Rytilä, 2018). Jotta kokemus integroituisi osaksi omaa itseä, sen työstäminen sanallisesti (esimerkiksi kirjoittaen tai ryhmässä) on tärkeä osa prosessia.

TRE®:n mahdollisuudet traumapsykoterapiassa

Traumapsykoterapiassa käytetään kolmevaiheista hoitomallia (Puntanen, 2015, 169; Steele, Boon & van der Hart, 2017, 189). Vaiheorientoituneen hoidon ensimmäisen vaiheen tehtävä on asiakkaan tilan vakauttaminen ja oireiden lievittäminen. Kun asiakkaalla on riittävästi voimavaroja, siirrytään toiseen vaiheeseen, jossa hoidetaan traumamuistoja. Kolmannen vaiheen tehtävänä on persoonallisuuden integrointi ja elämässä eteenpäin suuntautuminen. Vaiheet eivät etene suoraviivaisesti, vaan niiden välillä liikutaan asiakkaan tilanteen ja tarpeen mukaan.

Traumatisoituneella on taipumus joutua pois optimaalisesta vireystilasta joko yli- tai alivireyteen (Punkanen, 2015, 170). Vakauttamisvaiheen tärkeänä tehtävänä on sopivan vireystilan löytyminen ja keinot sinne palautumiseen. TRE® auttaa kehoa löytämään takaisin sopivaan vireystilaan (Rytilä, 2018). Talvinen (2017) ja Knaappila (2017) toteavat, että TRE®-harjoittelu lisää stressin käsittelykykyä. Se voi siten auttaa lisäämään asiakkaan voimavaroja vakauttamisvaiheessa.

Toisessa vaiheessa käsitellään varsinaisia traumamuistoja. “Varpu” (Dissociation.fi, 2019) teki TRE®tä tukihoitona psykoterapeuttinsa ohjauksessa. Hän kertoo omasta kokemuksestaan näin: ”TRE®:n viehätys ja apu on ollut siinä, että vaikka tietoisuuteen nousee vanhoja tapahtumia ja tunteita, ne eivät ole olleet yhtä voimakkaita kuin tapahtumahetkellä ja asioita on pystynyt tarkastelemaan samaan aikaan ulkopuolelta, samalla kuitenkin kokien ja sanoittaen tapahtumaa itselleen ja ohjaajalle.” Ogden ym. (2009, 223) toteavat, että traumareaktion kauhun ja pelon uudelleen elämisellä ei ole hyvää terapeuttista vaikutusta, vaan se vie asiakkaan pois optimaalisesta vireystilasta. “Varpu” on pystynyt TRE®:n avulla käsittelemään traumamuistojaan tempautumatta uudelleen mukaan menneisiin tapahtumiin. TRE®-harjoittelu voi edistää prosessia myös silloin, kun traumat ovat piilossa. Berceli (2008, 21-22) toteaa, että jos traumoihin on vaikeaa päästä käsiksi tietoisella tasolla, TRE®- harjoittelu saattaa nostaa ne pinnalle, käsiteltäväksi. Myös Talvinen (2017) toteaa Pro gradu –tutkimuksessaan, että TRE®-harjoittelu nostattaa traumakokemuksia ja –oireita pintaan.

Berceli (2008, 139, 142) suosittelee TRE®:tä itsehoitovälineenä myös traumatisoituneille ihmisille. Hän ohjeistaa säätelemään harjoituksen määrää niin, että se ei nostata liikaa ahdistusta tai muita tunteita. Jos näin käy itsesäätelystä huolimatta, kannattaa turvautua ammattilaisen ohjaukseen. Rytilän (2018) mukaan vakavasti traumatisoituneiden ollessa kyseessä harjoitusta on turvallisinta tehdä TRE®-ohjaajan ohjauksessa. Traumapsykoterapian kolmannessa vaiheessa – kun traumat on jo käsitelty – TRE®:n käyttö itsehoitovälineenä voi olla yksi integroinnin ja uudelleen suuntautumisen väline. Berceli (2008, 138) toteaa, että siitä voi saada hyvän välineen myös elämään luonnollisena osana kuuluvan stressin hallitsemiseen.

Pohdinta

Täriseminen on kehon luonnollinen keino tasapainon palauttamiselle kehoon stressaavan tai traumaattisen tapahtuman jälkeen (Berceli, 2008, 46). Tärisemällä keho löytää ylivireydestä takaisin sopivaan vireystilaan. TRE®:n vahvuus on sen kyky olla apuna jännityksen ja stressin purkamisessa ja traumojen integroinnissa. Jännityksen ja stressin lievenemisen ja poistumisen voi tuntea tapahtuvan harjoituksen aikana. Itse olen kokenut, että tärinä tuo läsnäolon ja yhteyden itseen levollisesti, ilman yrittämistä ja suorittamista. Koska traumatisoitumisen aiheuttama dissosioituminen on pilkkonut kehoa osiin, tuo yhteyden ja omassa kehossa olemisen tunne on jo itsessään parantavaa.

TRE®:n heikkoutena terapiaprosessin tukemisessa näen sen, että sillä ei voida täsmähoitaa jotakin tiettyä osa-aluetta. Voimme toki tarvittaessa tehdä interventioita, jotta tärinä siirtyy haluttuun kohtaan kehoa, mutta tärinän vaikutusta emme voi hallita sen enempää kuin rajata sitä nostattamaan esiin vaikkapa jotain tiettyä traumakokemusta. Vaikka turvallisuus ja itsesäätelyn opettelu on Bercelin (2011, 139) ja Rytilän (2018) mukaan oleellinen osa metodia, ennalta ei voida tietää, mitä kehollisen prosessin herättely nostaa esiin. Toisaalta TRE®:n avulla aikaansaatu neurogeeninen tärinä pyrkii viemään meitä optimaaliseen vireystilaan – pois sekä yli- että alivireydestä – ja sitä kautta sietoikkunaamme (Rytilä, 2008). Sietoikkunan sisällä pystymme kohtaamaan asioita turvallisesti; siellä mahdollistuvat uudet näkökulmat ja taidot (Ogden ym., 27-28, 2006; Punkanen, 2015, 170).

Berceli (2008, 86) toteaa, että TRE® on myös hyvä metodi ammattilaisille, jotka kohtaavat työssään jatkuvasti traumatisoituneita ihmisiä ja ovat riskissä sijaistraumatisoitua. TRE®-ohjaajana toimiminen myös edellyttää sitä, että itse tekee TRE®-harjoitusta säännöllisesti (Rytilä, 2018). Toisin sanoen TRE® tulee olemaan joka tapauksessa käytössäni välineenä, jonka avulla voin traumapsykoterapeuttina vaalia omaa työssä jaksamistani.

Block ja Kissel (2001) painottavat, että kehollisia menetelmiä käyttävän terapeutin tulee olla sinut oman kehollisuutensa ja käyttämiensä menetelmien kanssa (Kristmannsdóttir, 2012, 342). TRE®- harjoittelun myötä oma kehonkuvani on muodostunut kokonaisemmaksi. Pystyn yhä enemmän olemaan levollisesti läsnä omassa kehossani, ottamaan vastaan sen viestejä. Näin mahdollistuu myös terapia-asiakkaan kehon tuntemusten peilaaminen ja ymmärtäminen. Tältä pohjalta ajattelen, että TRE® on hyvä menetelmä käytettäväksi yhtenä kehollisena vaihtoehtona puheterapian rinnalla.

Tätä esseetä kirjoittaessani olen valmistumassa TRE®-ohjaajaksi ja traumapsykoterapeuttiopintojen alkuvaiheessa. Juuri tässä oman kasvuni vaiheessa oleellisiksi muodostuivat esille ottamani asiat. Totesin jo kirjoittamaan aloittaessani, että tästä aiheesta tulen kirjoittamaan vielä uudestaankin. On mielenkiintoista nähdä, miten tämänhetkinen käsitykseni TRE®:n mahdollisuuksista traumapsykoterapian apuvälineenä muokkautuu, muuttuu ja täydentyy vuosien varrella. Odotan innolla edessä oleva matkaa.

LÄHTEET:

Berceli, David. 2008. The Revolutionary Trauma Release Process – Transcend Your Toughest Times. Vancouver: Namaste Publishing.

Knaappila, R. 2017. TRE -harjoittelulla rentoutta ja mielen rauhaa – unihäiriöitä potevien työikäisten kokemuksia TRE -harjoittelusta (Tension releasing exercises) ja nukkumisesta. Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, Terveyskasvatuksen pro gradu – tutkielma.

Kristmannsdóttir, G. 2012. Kehon ja liikkeen merkitys keskusteluterapiassa. Teoksessa S. Eronen & P. Lahti-Nuutila (toim.). Mikä psykoterapiassa auttaa? Helsinki: Edita, 322-345.

Levine, P. 1997. Waking the Tiger – Healing Trauma – The Innate Capacity to Transform Overwhelm- ing Experiences. Berkeley: North Atlantic Books.

Ogden, P. & Fisher, J. 2016. Sensomotorinen psykoterapia. Keinoja trauman ja kiintymyssuhdevau- rioiden hoitoon. Helsinki: Traumaterapiakeskus.

Ogden, P., Minton, K. & Pain, C. 2009. Trauma ja keho. Sensorimotorinen psykoterapia. Helsinki: Traumaterapiakeskus.

Punkanen, M. 2015. Kehomenetelmien käyttö traumahoidon vakauttamisvaiheessa. Teoksessa A. Suokas-Cunliffe (toim.). Häpeästä myötätuntoon. Näkökulmia vakavaan traumatisoitumiseen. Hel- sinki: Traumaterapiakeskus, 163-183.

Rytilä, J. 2018. TRE®-ohjaajakoulutus. Luennot ja luentomuistiinpanot. Helsinki.

Steele, K., Boon, S. & van der Hart, O. 2017. Traumaperäisen dissosiaation hoito. Helsinki: Trauma- terapiakeskus.

Talvinen, H. 2017. TRE-menetelmän vaikutukset stressin purkamiseen. Pilottitutkimus Kuopion psy- kiatrian keskuksen ja Julkulan sairaalan psykiatrista työtä tekeville työntekijöille. Opinnäytetyö.

Van der Kolk, B. 2014. The body keeps the score. Mind, Brain and Body in the Transformation of Trauma. UK: Penguin Random House.

“Varpu”, 2019. TRE®:n käyttö dissosiatiivisen häiriön integraation tukena. Dissociation.fi. Viitattu 31.8.2019.

https://dissociation.fi/TRE®n-kaytto-dissosiatiivisen-hairion-integraation-tukena/?fbclid=IwAR0tGwtDf4gJjdQmQ_pJIa2WwZEsSQTSFVXF0gUGTJWn6zBi3JX1rNlyVw8

Sarianne Vaarula: TRE traumapsykoterapian tukena

07 huhti Sarianne Vaarula: TRE traumapsykoterapian tukena

TRE traumapsykoterapian tukena

No Comments

latest from our blog

photo stream