Minna Komulainen: Pois burnoutista TRE:n avulla
18643
post-template-default,single,single-post,postid-18643,single-format-standard,bridge-core-2.7.2,qode-page-transition-enabled,ajax_fade,page_not_loaded,,qode-theme-ver-25.7,qode-theme-bridge,disabled_footer_top,wpb-js-composer js-comp-ver-6.1,vc_responsive
 

Minna Komulainen: Pois burnoutista TRE:n avulla

Minna Komulainen: Pois burnoutista TRE:n avulla

Minna Komulainen
Kirjoitettu huhtikuussa 2021 TRE-ohjaajakoulutuksen yhteydessä.

 

 

Pois burnoutista TRE:n avulla

 

”Hengittäminen, kuuleminen ja keholla tunteminen eivät vaadi meidän ponnistelujamme,

ne kaikki tapahtuvat itsestään.

Ne tapahtuvat tietämisestämme ja käsityskyvystämme riippumatta.

Sawaki Kôdô

  

Burn out – tyhjä tila onkalossa ja miten sieltä pääsee pois

Keho viestii tarpeistamme jatkuvasti, mutta usein sivuutamme tuntemuksemme tai emme usko niiden olevan huomiomme arvoisia. Kun opimme havainnoimaan niitä paremmin, ymmärrämme mielen ja kehon kuuluvan samaan porukkaan, emmekä enää halua sivuuttaa kehon viestejä. On oleellista ymmärtää kehon ja mielen yhteenkuuluvuus. Kun tahdonvoima ei enää riitä nostamaan kehoa ylös sängystä ja syyt ja seuraukset on analysoitu puhki, on käännettävä katse kehoon ja annettava sille tilaisuus kertoa.

Termi burn out viittaa loppuunpalamiseen, mutta ajattelen niin, että ihminen ei pala loppuun, vaan kytee ja kituu säästöliekillä ikään kuin odottaen saavansa lisähappea syttyäkseen jälleen liekkiin. Ongelmana on usein se, että liekki lehahtaa kytemisen jälkeen usein liian kovaan roihuun vain päätyäkseen jälleen hiillosvaiheeseen, eli tasaisen tulen vaihetta ei juurikaan ole olemassa. Se on itselleni tuttu kuvio, ja siksi lähdin pohtimaan myös syitä siihen miksi kaikki eivät ”pala loppuun” stressaavien elämäntilanteiden myötä, vaan rasittuvat, palautuvat ja jatkavat elämistä.

Kun ihminen vetäytyy kuoreensa, masentuu, ”palaa loppuun”, hän uupuu. Uupumisella tarkoitetaan myös jonkun asian puuttumista. Uupuneelta puuttuu elinvoima, elämän pulsaatio. Oli liikuttavaa löytää verbin ”uupua” todennäköinen alkuperä; se tarkoittanee tyhjää tilaa tai onkaloa. Uupunut ikään kuin valahtaa tyhjään tilaan, onkaloon, olemattomuuteen, josta ei tahdonvoimalla pääse ylös. Työelämässä uupuneille annetaan useimmiten diagnoosiksi keskivaikea masennus, koska uupuminen ei ole sairaus.

Aluksi protestoin itsekin masennustermiä vastaan, ja olen yhä sitä mieltä että se on väärä, mutta pohjimmiltaan kyse on samantyyppisestä tilasta. Syvästi masentuneet ihmiset eivät myöskään pysty nousemaan ylös eivätkä tekemään tavallisia arkiaskareita; masennus ja uupuminen lamaannuttaa.

Se, minkä TRE (Tension, Stress and Trauma Release Exercises -menetelmä) parhaimmillaan pystyy tekemään, on viemään ihminen tasaisesti lepattavan liekin tilaan, josta se pystyy tarpeen tullen roihahtamaan täyteen liekkiin ja toimintaan, tai rauhoittumaan kytevän hiilloksen tilaan säästääkseen energiaa silloin kun tarvitsee. Tasaisen liekin tilassa ihminen kykenee toimimaan vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin, ja raskaissa tilanteissa uskaltaa ja osaa hakea turvaa muista ihmisistä.

Turvan hakeminen toisista on ihmisille lajinomaista, mutta koen että kulttuurissamme se ei ole aina edes hyväksyttävää, vaan yksin pärjäämisen eetos on yhä voimissaan. Ihmisen autonominen hermosto onneksi hakee turvaa ympäristöstään lukemalla sitä automaattisesti ilman että edes tiedostamme sitä. Vaaran uhatessa turvan hakeminen ihmisistä voi olla hyvin hienovaraista ilmeiden ja eleiden tulkkaamista rauhoittaaksemme hermostoamme ja tilannettamme. TRE:n avulla autonominen hermosto eli tahdosta riippumaton hermosto ikään kuin asemoituu uudelleen niin, että se kykenee vaaran uhatessa terveesti ja aktiivisesti puolustautumaan tai pakenemaan uhkaavasta tilanteesta. Jos tilanteen rauhoittaminen ei onnistu kommunikoiden, ilmeitä ja eleitä käyttäen ja tulkiten, eikä puolustautuminen eikä pakeneminenkaan tuota tulosta, ihminen lamaantuu, ”tekeytyy kuoliaaksi” saalistajan hampaissa olevan villieläimen tavoin. TRE:n avulla oppii ymmärtämään, että keho tietää mitä se tarvitsee, jos vain antaa sille mahdollisuuden.

Uupuminen vie ihmisen totaalisen lamaantumisen tilaan, jossa ei jaksa edes liikuttaa itseään. Tuolloin autonomisen hermoston vanhin osa aktivoituu, ja se aktivoituu vain silloin kun ihminen on kuolemanvaarassa. Ihminen ikään kuin alistuu kohtalonsa armoille eikä pysty millään tavoin parantamaan tilannettaan aktiivisesti. Alkuun vain syvä uni pystyy palauttamaan hermostoa toimintakykyisempään suuntaan. Sympaattisen hermoston aktivoiminen saattaa olla liikaa ja ihminen väsyy yhä enemmän. Siksi palautumisen täytyy olla hidasta ja turvallista.

On liikuttavaa ymmärtää, että lamaantuminen tapahtuu siksi, että keho suojelee sykkivää elämää ihmisessä.  Keho antaa jopa kohdella kaltoin itseään, jos se auttaa sitä selviämään hengissä – tämä auttaa ymmärtämään myös erilaisia addiktioita, jotka usein ovat kehon keinoja selvitä vielä pahemmasta. Keho saattaa jopa lopettaa pumppaamasta adrenaliinia uhkaavissa tilanteissa edesauttaen lamaantumista, ja vapauttaa enemmän opioideja, jotka auttavat selviämään hengissä. Lamaantuminen toimintakyvyttömäksi ei siten ole kielteinen saati tuomittava asia, vaan elämää suojeleva, itsessään myönteinen tapahtuma vaikka kurjaa onkin. Kun sen ymmärtää, pystyy itseään kohtaan olemaan myötätuntoinen ja toipuminen voi alkaa.

 

Mikä TRE?

TRE:tä kutsutaan Suomessa tärinäterapiaksi, koska se käynnistää ihmisessä nisäkkäille luonnollisen palautumismekanismin, joka ilmenee mm. lihasten vapinana, nytkähdyksinä ja tärinänä. TRE on lyhenne englanninkielisestä käsitteestä ”Tension, Trauma and Stress Releasing Exercises”. TRE ei kuitenkaan ole terapiaa, vaan itsehoitomenetelmä, jonka perusteet oppii yhdessä illassa. Nimensä mukaisesti sitä voi myös käyttää purkamaan syvempiä hermostoon ja lihakseen kertyneitä jännityksiä ja psyykkisiä ja fyysisiä traumoja, mutta yksinkertaisimmillaan itsehoitona tehtynä tärinä purkaa stressiä kehosta. Ennen kaikkea TRE luo uuden yhteyden omaan kehoon ja opettaa kuulemaan sen tarpeita ilman niihin liittyviä tarinoita.

TRE-menetelmän on kehittänyt David Berceli, amerikkalainen stressin ja traumanhoidon asiantuntija. Toimiessaan Libanonissa sota-alueella hän havaitsi kuinka ihmiset pommitusten sattuessa lähelle suojasivat sisäelimiään käpertymällä kyyryyn ja keho alkoi täristä shokkitilassa samoin kuin eläimet tärisevät vaaratilanteissa. Traumaterapeuttina työskentelevänä hän tiesi, että ihminen yleensäkin tärisee usein shokkitilanteissa mutta hän alkoi miettiä miksi niin tapahtuu, onko siitä hyötyä ja lopulta – voisiko tärinän saada aikaan myös itse.

Berceli oppi, että tärisemällä ihminen vie loppuun taistele ja pakene -stressivasteen, joka on kaikille nisäkkäille, myös siis ihmisille, terve ja aktiivinen tapa puolustautua vaaran uhatessa. Kun ihminen tärisee, keho poistaa itsestään taisteluun tarvittavia hormoneja eivätkä ne jää kiertämään kehossa, mutta ennen kaikkea tärinä poistaa lihasjännityksiä kehosta olivatpa jännitykset aiheuttaneet syyt psyykkisiä tai fyysisiä.

Berceli kehitti helpon menetelmän jonka avulla kehon saa tärisemään avaamalla lonkankoukistajia ja eritoten psoas-lihasta. Tärinä alkaa yleensä jaloista ja etenee omaan tahtiinsa joka puolelle kehoa hyvin yksilöllisesti. Tätä tärinää hyödyntämällä on mahdollista palauttaa automaattisen hermoston toiminta terveemmäksi, jotta se osaa stressaavissa tilanteissa suojella kehoa ja mieltä niin että tulevaisuudessa välttyy lamaantumasta paineen alla. Yli- ja alivireystiloja säätelemällä ihmisen elimistö pystyy siten vastaamaan terveesti elämässä tuleviin haasteisiin.

 

Miksi TRE?  

”Mikä tahansa enentää tai vähentää, auttaa tai estää ruumiimme toimintakykyä, niin sen idea enentää tai vähentää, auttaa tai estää tajuntamme ajattelukykyä.”

Spinoza

Kun vaikuttaa kehoon, vaikuttaa mieleen ja toisinpäin.

TRE sopii loistavasti burnoutista toipumiseen kunhan muistaa pysyä ns. sietoikkunan sisällä. Sietoikkuna (window of tolerance) on tila, jossa yli- eikä alivireys ole hallitseva. Sietoikkunassa ollessaan ihminen kykenee kontaktiin ja parasympaattisen hermostonsa avulla hän osaa rauhoittaa itseään, mutta hän kykenee myös salamannopeasti aktivoitumaan sympaattisen hermoston ottaessa vallan tilanteen sitä vaatiessa. Burnoutia edeltävinä aikoina ihminen on yleensä jatkuvassa ylivireystilassa sympaattisen hermoston ”vallassa”. Kun burnout iskee, viisari ikään kuin heilahtaa sympaattisen hermoston puolelta parasympaattisen puolelle, mutta niin kovaa että tilanne ei enää ole terve rauhoittumisen tila vaan sairas lamaantumisen tila.

Koska burnoutissa hermosto ei enää kykene taistele/pakene -moodiin, sitä ei myöskään ole hyvä viedä sinne väkisin. Rauhallinen stressinpurku ei siis rasita kehoa liikaa eikä siten anna tilaa sympaattiselle hermostolle liian aikaisin; se olisi liian äkillistä uupuneelle keholle.  Täristessä sietoikkunan sisällä ja tärinää paljon tauottamalla keho opettelee uudelleen kuin huomaamatta ns. itsesäätelyn jaloa taitoa – näin jatkossa parasympaattinen hermosto tekee tehtävänsä rauhoittajana, mutta ei totaalikieltäytyjänä. Itsesäätely määritellään yksittäisen organismin kyvyksi käynnistää biologisia keinoja (taistele, pakene, jähmety) sisäisen tasapainon säilymiseksi muutostilanteessa. Itsesäätely on siis aina tarkoituksenmukaista.

Jossain vaiheessa tärinä saattaa olla holtitonta ja rajuakin, mutta itsesäätelyä harjoittaen eli tauottaen ja kehon tarpeita huomioon ottaen se ei haittaa; liikkeet harmonisoituvat jännitysten purkauduttua. Lihasten peitinkalvojen toiminnallisten ketjujen yhdistyttyä kineettisiksi ketjuiksi jännitysten aiheuttamat kiputilat laantuvat tai poistuvat, ja ihmisestä tulee yksinkertaisesti elävämpi, kehollisempi olento.

Siinä vaiheessa, kun on jo pääsemässä pois lamaannuksen tilasta, ihminen saattaa spontaanisti haukotella ja huokailla normaalia enemmän. Tärinässä vapautuu valtava määrä energiaa ja mahdollisesti myös purkautumatonta raivoa – silloin niiden on hyvä antaa purkautua – sympaattinen hermosto herää uudelleen henkiin ja ikään kuin ravistelee väsymyksen pois. Tärinät tuovat joskus mukanaan myös tunnevyöryjä itkun ja naurun muodossa sekä sanattoman syvän rentouden kokemuksia. Syvä rentous ei enää siinä vaiheessa pidä ihmistä lamaantuneena ja toimintaan kykenemättömänä, vaan rentoudesta käsin on mahdollista elää aktiivista, tavallista elämää.

Kun vähitellen oppii hyväksymään vahvatkin tuntemukset kehossaan, pystyy avautumaan myös elämän mukanaan tuleville tunteille terveestä aggressiosta yhtä terveeseen mielihyvään. Burnoutiin liittyy usein surua ja siihen liittyvää häpeää kykenemättömyydestä ja riittämättömyydestä. Vaikka kykenemättömyys ei edes olisi todellista, se on todellinen tunne väsyneen kehossa ja mielessä. Surun tunnistaminen itsessä on tärkeää, sillä elimistö yrittää viestittää tuen tarpeesta. Toimeliaisuus vähenee surun seurauksena ja elimistö käy säästöliekillä. Myös surun synnyttämä häpeä on kehollinen tuntemus ja sekin uhkaa toimintakykyä. Burnoutin voidaan katsoa olevan häpeää kykenemättömyydestä toimia. Uupunut ei kykene ylläpitämään kontakteja muihin ihmisiin kuin minimaalisesti ja häpeä on läsnä myös valtavana epäonnistumisen tunteena.

Jähmettymisen tilassa ihminen eläimen tavoin säästää energiaa jolloin mm. aineenvaihdunta on olematonta. On elintärkeää purkaa jähmettymiseen johtaneen tilanteen synnyttämä energia turvallisesti niin ettei tapahtuma jää jumiin muistiimme. Sen sijaan, että energia jää kehoomme jumiin, se vapautuu ja voimme jatkaa elämäämme ja pystymme vastaamaan tuleviinkin haasteisiin.

Koen TRE:ssä todella tärkeäksi sen, että vaikka se on itsehoitomenetelmä ja stressiään voi purkaa täristen yksin kotona, niin sen voi tehdä myös muiden kanssa ryhmässä tai ohjaajan ollessa läsnä. Hyväksymällä toisen läsnäolon hyväksyn sen, että toinen näkee tärinäni ja reaktioni. Koska ei ole hyvää tai huonoa tärinää, ja kaikilla prosessi etenee omaa tahtiaan, tulee syvä hyväksymisen ja turvallisuuden kokemus. Ihminen pääsee lähemmäs kontaktia pois ylivireisyyden tai alivireisyyden tiloista ja – rauhoittuu. Vaikka en sanallisesti kerro tarinaani, kehoni kertoo ja läsnäolija havainnoi kanssani sen mitä tapahtuu, ja näkee sen mitä juuri sillä hetkellä tapahtuu, ei sitä mitä joskus aiemmin on tapahtunut – sillä ei ole merkitystä.

TRE ei pyri tekemään meistä mitenkään optimaalisia olentoja, vaan ainoastaan viemään meitä elävämpään suuntaan pois avuttomuuden tilasta kohti kontaktia. Tärinät purkavat pikkuhiljaa kehollisia jännityksiä, joita olemme kaikki jo lapsena rakennelleet suojellaksemme itseämme tunteiltamme tai ulkoisilta uhilta. Kun kehomme muoto panssareineen ei enää palvele meitä, ja tärinässä kehon hakemat uudet liikkeet vapauttavat meidät monipuolistuessaan, voimme elää ja liikkua vapaammin.  Menetelmä ei erinomaisuudestaan huolimatta silti korvaa kontaktia turvallisuudentunteen luojana ja vakauttajana.

 

Miksi kaikki eivät pala loppuun?

Koska autonominen hermosto on koko loppuunpalamisteeman keskiössä, on luonnollisesti kiinnostavaa miettiä miksi kaikki eivät uuvuttavien tilanteiden seurauksena pala loppuun ja miksi toiset kerran noustuaan kaatuvat yhä uudelleen.

On tutkittu, että herkemmin sydämen sykkeensä ilman apuvälineitä tunnistavat olisivat taipuvaisempia ns. varaukselliseen temperamenttiin. Tutkijat tulkitsivat tuloksen niin, että ympäristön kuormittavuus välittyy voimakkaammin ja herkemmin jos ihminen aistii herkästi autonomisen hermoston kautta saapuvaa tietoa. Kehossa käynnistyy stressivaste, jonka avulla voi selvitä kuormittavan tilanteen yli. Autonominen hermosto reagoi ja käyttää kehon energiavaroja selviämiseen. Jos stressaava tilanne jatkuu pitkään, autonomisen hermoston palauttava osa, parasympaattinen hermosto, ei pääse korjaamaan tilannetta ja aivot tulkitsevat tilan olevan jatkuva ja siitä tulee uusi ”normaali”. Hermoston kannalta on siis yhdentekevää mikä tapahtuma saa aikaan stressivasteen. Olisi mielenkiintoista tietää onko suurin osa burnoutin kokeneista myös aistiyliherkkiä, ns. erityisherkkiä. Silloin jo vaatimatonkin äkillinen ääni saattaa aiheuttaa kehossa säpsähdyksen merkkinä vaarasta. Stressaavien tilanteiden lisäksi moni positiivinen asia saattaa pitää hermostoa hälytystilassa, samoin ylenpalttisen miellyttämisen tarve.

On esitetty myös, että autonomisen hermoston välittämällä tiedolla olisi keskeinen merkitys ihmisen minuuden ja olemisen kokemuksessa. Koska kokemus minuudesta ja autonominen hermosto kehittyvät varhaislapsuudessa, katse on käännettävä sinne, jos haluaa arvailla mahdollisia syitä tavallista herkemmälle reagoimiselle.

Hermoston nopea kehittyminen tapahtuu vauvaikäisenä. Koska vastasyntyneen hermosto on kypsymätön, vauva tarvitsee itsesäätelyn kehittymiseksi hoitavan vanhemman tukea ja on täysin riippuvainen vanhemman herkkyydestä vastata vauvan tarpeisiin ja tunnistaa tämän viestit. Aikuinen auttaa lasta myös säätelemään vireyttä ja tunnetiloja. Tavallaan aikuinen lainaa omaa hermostoaan lapselle ja sama ilmiö tapahtuu kaikkialla elävässä elämässä, myös onnistuneessa TRE-harjoituksessa ohjaajan kanssa.

Pienen lapsen keskushermoston kypsymättömyys tai vaikeus jäsentää omasta kehostaan ja ympäristöstä tulevia aistimuksia estää lasta reagoimasta arjen tilanteissa tarkoituksenmukaisesti, mikä ilmenee autonomisen hermoston stressireaktioina ja vireystilan vaihteluina. Lapsen vireystila sekä fyysinen ja psyykkinen ympäristö vaikuttavat itsesäätelykykyyn.

Ideaalissa maailmassa lapsi oppii hakemaan turvaa toisen ihmisen läheisyydestä, äänenpainoista, eleistä ja ilmeistä. Aina rauhoittumista tarvitessaan hän uskaltaa hakea turvaa muista ihmisistä, jaksaa taistella asioiden puolesta tai ymmärtää milloin kannattaa olla taistelematta. Jos mikään näistä ei onnistu, ainoa keino selvitä paitsi hengissä niin myös järjissään, on se tyhjä tila, onkalo, lamaantuminen.

Jos itsesäätely aikuisena on vaikeaa, voisi ajatella, että hermostollinen kehitys ei ole tapahtunut normaalisti syystä tai toisesta.  Syiden etsimiseen voi käyttää vuosia miettimällä onko kiintymyssuhde ollut välttelevä, ahdistunut vai jäsentymätön – kiintymyssuhdeteoria (John Bowlby) tarjoaa siihen avaimet. Pääkysymys lienee silti se, onko itsesäätelyn kehittymiseen tarvittava kokemus turvasta riittävä mahdollistaakseen ns. sietoikkunassa pysymisen myöhemmin elämässä. Ei ole kysymys siitä ovatko vanhemmat rakastaneet lastaan tarpeeksi, suurin osa ehdottomasti on. Tärkeää on ymmärtää, että syyt ovat usein moninaisia. Kaikki palautuu siihen ovatko olosuhteet olleet suotuisat lapsen hermoston kehityksen kannalta; perheen sisäisen toiminnallisuuden lisäksi siihen löytyy paljon kulttuurisia, sosiaalisia ja yhteiskunnallisiakin syitä. Koska olemme osa pitkää sukupolvien ketjua, joista jokaisella sukupolvella on ollut omat haarniskansa kannettavanaan, ei ole yleensä mitenkään mahdollista eikä aina edes tarkoituksenmukaista ymmärtää miksi sietoikkunassa pysyminen on niin vaikeaa. Ainoa tarkoituksenmukainen toiminta on opetella pysymään sietoikkunassa.

 

Curati:  non farti troppe domande, dormi bene, cammini, almeno un pò, mangia bene,

parla ogni giorno con almeno una persona che ti piace, goditi la vita e la bella amicizia.

Romana Pavan

”Pidä huolta itsestäsi: älä mieti liikaa, nuku hyvin, kävele edes vähän, syö hyvin, puhu joka päivä ainakin yhden sellaisen ihmisen kanssa josta pidät, nauti elämästä ja ystävistä.”

On varmasti monta tapaa selviytyä uupumisen tilasta takaisin elävien kirjoihin, TRE oli minun hengenpelastajani. Jos olisin ajoissa noudattanut yli 80-vuotiaan viisaan ja käytännönläheisen keraamikkoystäväni Romana Pavanin neuvoa, en todennäköisesti olisi niin pahasti kaatunutkaan. Silloin en yhtä todennäköisesti olisi löytänyt TRE:tä, joten ehkä burn out -lamaantumiseni oli siinäkin mielessä tarkoituksenmukaista!

 

 

 

Lähteet:

Berceli, David. The Revolutionary Trauma Release Process. Namaste Publishing, Vancouver, 2008.

Helsingin Sanomat, 1.3.2021, B9,  Lauri Seppälä, ”Keho tietää joskus aivoja paremmin”

Porges, Stephen W. The Pocket Guide to The Polyvagal Theory. Norton Series of Polyvagal theory.  New York, 2017

Kôdô, Sawaki. Yhtä Tyhjän kanssa. Suom. Miika Osamitsu, Basam Books 2016, Helsinki

Kuoppamäki-Herzig, (1−3 kuukauden ikäisen lapsen itsesäätelyn kehittyminen : sensorisen integraation erikoistumiskoulutuksen suorittaneille terapeuteille suunnattua teoria- ja videomateriaalia lapsen havainnointiin) www.theseus.fi. Turun AMK. 2019.

Leikola, Anssi. Autonominen hermosto ja turvallisuus blogi: www.dissociation.fi

Levine, Peter A., In An Unspoken Voice, North Atlantic Books, Berkeley, 2010.

Maté Gabor. In The realm of Hungry Ghosts.Vermilion, London. 2018.

Maté, Gabor. When The body Says No. Wiley, Hoboken. 2011.

Nummenmaa, Lauri. Tunteet löytyvät kehonkartasta www.mieli.fi

de Spinoza, Benedictus. Etiikka. suom. Vesa Oittinen. Gaudeamus, Jyväskylä 1994.

Warren, Sarah. What is pandiculation? blogi: www.somaticmovement.com

 

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.